top of page
Search

BJJ: Pappa- ja joukkuekisat Lempäälässä

Kulunut vuosi ei ole ollut helppo mattolajien kisaajille. Kilpailu toisensa jälkeen tapahtumia on jouduttu perumaan ja kisaamaan janoavat jujutsukat ovat joutuneet suuntaamaan katseensa pitkälle horisonttiin. Viikonloppuna Lempäälän Ideaparkissa järjestetyt tuplakisat tarjosivatkin tervetullutta painin juhlaa skaboista syttyville ruttukorville. Myös Crestille tämä viikonloppu tarkoitti yhtä suomenmestaruutta. Viikonlopun kisat olivat kaksipäiväiset. Suomen brasilialaisen jujutsun liitto järjesti lauantaina nuorten ja senioreiden BJJ SM-kisat ja sunnuntaina puolestaan miteltiin ilman pukua joukkuekisan muodossa. Sunnuntain kisaan ei tällä kertaa saatu joukkuetta mutta seuran kunniaa puolustivat vuoden 2020 aikuisten sarjan suomenmestari, mustavöinen Yamato Yoshida, Petri Saarentaus, sekä Erno Lehikoinen.

Saarentaus ja Lehikoinen keräsivät kisoista tällä kertaa kokemusta. Sarjassa +35v, värivyöt, kisannut Yamato Yoshida puolestaan toi kotiin sitä kirkkainta. Matseja Samuraille kertyi kaksi. Yamato pääsi swiippaamaan molemmissa otteluissa single leg X-guard -positiosta ensimmäisen ottelun päättyessä nilkkalukkoon ja toisen takakuristukseen. Seura onnittelee tuoretta suomenmestaria!


35 views

Recent Posts

See All

Crest

Läkkisepäntie 11 C, 00620 Helsinki

asiakaspalvelu@crestcenter.fi 

050 400 8670

Jäsenyys

Sopimusehdot

Treeniaikataulut

Hyvä tietää ja paras ottaa selvää

Tiedotamme ajankohtaisista tapahtumista, tarjouksista ja kisauutisista.

Emme spämmää ja listalta voi halutessaan poistua koska tahansa.

Kiitos luottamuksesta ja liittymisestä!

Crest_valkoinen_ALPHA2_edited.png

© Crest Oy 2024 | Created by Anniina V.

bottom of page