top of page
Search

Thainyrkkeilyn nuorten SM-kisat olivat menestys

Viime lauantaina järjestettiin thainyrkkeilyn SM-kisat. Kisoihin oli laittaa harmittavan vähän osallistujia ympäri Suomen, kun pystyttiin järjestämään kolme virallista ottelua. Toisaalta ottelijat, jotka näihin karkeloihin osallistuu, täytyvät olla suhteellisen valmiita ottelijoita, koska ottelut käydään täydellä kontaktilla ja kaikki tekniikat ovat sallittuja.

Crest – PFC:tä lähti edustamaan Burhan ”Bubu” Aweis, Tuisku Uvanto ja Cristian ”Yod” Heikkilä. Bubu ja Cristian olivat kisojen ensikertalaisia, kun taas Tuisku lähti taistelemaan kolmannesta mestaruudesta peräkkäin.

Kisoista ei saatu ihan täyspottia, kun Tuisku ei pystynyt tällä kertaa uusimaan mestaruuttaan. Kuitenkin Bubu ja Cristian veivät ottelut todella hienoilla esityksillään ja heidät kruunattiin Suomen mestareiksi.

Seurana täytyy olla ylpeä, että saatiin kisoihin kaikkiin otteluihin edustaja ja pystyttiin näistä ottamaan vielä kahdesta ottelusta voitto. Hienoa, että salille on kasvamassa kovia ja nuoria ottelijoita.

Kisoissa nähtiin myös Kids Friends Championship -harjoitteluotteluita, joissa edustettuna oli 10-vuotias Nessa Luotonen.

 
 

Crest

Läkkisepäntie 11 C, 00620 Helsinki

asiakaspalvelu@crestcenter.fi 

050 400 8670

Jäsenyys

Sopimusehdot

Treeniaikataulut

Hyvä tietää ja paras ottaa selvää

Tiedotamme ajankohtaisista tapahtumista, tarjouksista ja kisauutisista.

Emme spämmää ja listalta voi halutessaan poistua koska tahansa.

Kiitos luottamuksesta ja liittymisestä!

Crest_valkoinen_ALPHA2_edited.png

© Crest Oy 2024 | Created by Anniina V.

bottom of page