top of page
Search

Viikonlopun kisakooste

Viime viikonloppu oli kisojen puolesta tapahtumarikas. Mestaruuksia ratkottiin Tampereella thainyrkkeilyssä ja Turussa lukkopainin puolella. Lisäksi Kallion Urheilutalolla oteltiin GeeBee-turnaus.


Lasten SM-kisat oteltiin Tampereen MMA Team 300:n järjestämänä. Mukana olivat 10-vuotias Keron Kottise, 14-vuotias Jessi Valtanen, 12-vuotias Kristian Mikander ja 15-vuotias Sylvia Kangas. Sarjoja oli 10-vuotiaista 15-vuotisiin asti, ja matseja käytiin yhteensä 31.


Keron otteli suoraan finaalissa. 12 matsin veteraani Keron vei suvereenin voiton napsien tilannevoittoja ja kaikki erät itselleen. Keronille suomenmestaruus tuomariäänin 3-0.



Jessi otteli debyyttimatsinsa kokenutta Minka Kaipomäkeä vastaan, jolla on takanaan kymmenen matsia. Jessi jäi matsissa kakkoseksi, mutta silti hyvää kokemusta Jessille ensimmäisestä ottelusta.



Viikko sitten debyytin otellut Sylvia kohtasi niin ikään kokeneen, 15 matsia otelleen vastustajan. Sylvia tarjosi hyvän vastuksen ja haastoi rohkeasti kokemuserosta huolimatta. Vastustajalle koitui matsin aikana yksi pistemenetys liian kovasta kontaktista. Tällä kertaa tappio hajaäänin 2-1 Sylvialle. Kokemukseen nähden hienosti oteltu Sylvialta!



Kristian otteli 12-13v sarjassa. Kristianin omalla otteluetäisyydellä matsi oli tasaisempi, mutta vastustaja alkoi hakemaan lähiottelua, jossa Kristian jäi alakynteen. Matsista näin ollen 3-0 tappio.


Turun Kupittaalla käytiin ADCC North European Open. Ottelijoita oli yli 300 eri puolilta pohjoista Eurooppaa. Crestin puolesta päivän kirkkaimmasta suorituksesta vastasi Ville Suorsa, joka paini tiensä kultamitallille kahden pistevoiton ja yhden lopetusvoiton turvin. Villelle sarjan +100kg Pohjoismaiden mestaruus!



Margit Kincses📷

Ismail kohtasi GeeBee-turnauksessa taiwanilaisen Lai-Chu Enin. Chu-En on Aasian mestaruuskisojen hopeamitalisti viime vuodelta ja on jo varmistanut paikkansa 2024 Olympialaisissa. Lisäksi hän on jo otellut Olympialaisissa vuonna 2016.


Ismail aloitti ensimmäisen erän vähän liian passiivisesti ja hävisi erän tuomariäänin 5-0. Toisessa erässä saatiin kone käyntiin ja erästä tuli voitto äänin 3-2. Viimeinen erä oli Ismailin paras ja siitä tuli voitto äänin 4-1. Harmillisesti matsista tuli kuitenkin tappio äänin 3-2. Matsissa oli todella pienet marginaalit, sillä jos viimeinen erä olisi ollut 5-0, olisi Ismail voittanut matsin. Chu-En puolestaan hävisi seuraavan ottelun täpärästi 3-2 Cameron McKaylle, jonka Ismail voitti viime vuoden Tammer-turnauksessa. Ei voi liikaa korostaa, että näissä kisoissa ottelut olivat äärimmäisen tiukkoja!


Crestiltä lähtee seuraavaksi ottelijoita potkunyrkkeilyn SM-kisoihin, jotka käydään Espoossa 20.-21. huhtikuuta.








162 views

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page